Yliopistot
Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnan piiriin kuuluu seitsemän yliopistoa:
- Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu
- Tampereen teknillinen yliopisto
- Lappeenrannan teknillinen yliopisto
- Oulun yliopisto
- Åbo Akademi
- Turun yliopisto
- Vaasan yliopisto
Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu
Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu on osa 1.1.2010 toimintansa aloittanutta Aalto-yliopistoa, jonka muita kouluja ovat kauppakorkeakoulu ja taideteollinen korkeakoulu. Uusi yliopisto tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia monialaiseen ja vahvaan opetukseen ja tutkimukseen. Aalto-yliopiston kunnianhimoisena päämääränä on kehittyä eri aloillaan ja omaleimaisena kokonaisuutena maailman kärkiyliopistojen joukkoon vuoteen 2020 mennessä.
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun kampus sijaitsee Espoon Otaniemessä, arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemalla kampuksella. Korkeakoulu on Suomen monipuolisin, perinteisin ja alallaan ainoa kaksikielinen tekniikan ja arkkitehtuurin opetusta antava yksikkö. Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa on 12 000 perusopiskelijaa ja lähes 2500 jatko-opiskelijaa. Hakukohteita DI- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa on yhteensä 19. Vuosittain korkeakouluun hyväksytään yhteisvalinnassa noin 1200 uutta opiskelijaa. Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta valmistuu lähes 40 % kaikista maan diplomi-insinööreistä ja arkkitehdeistä ja yli 50 % tekniikan tohtoreista.
Otaniemessä perinteet, nykyaika ja tulevaisuus kuuluvat yhteen. Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu on suomalaisen hyvinvoinnin keskeinen rakentaja ja kansainvälisen tiedeyhteisön arvostettu jäsen. Sen yhteistyökumppaneita ovat muut suomalaiset ja kansainväliset yliopistot, tutkimuslaitokset ja yritykset.
Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa voi opiskella lähes kaikkia tekniikan ja arkkitehtuurin aloja. Uusin tutkinto-ohjelma on vuonna 2010 aloittava biotuotetekniikan tutkinto-ohjelma, jota ei voi opiskella muualla kuin Otaniemessä. Muista tutkinto-ohjelmista bioinformaatioteknologia, geomatiikka, informaatioverkostot, kiinteistötalous, maisema-arkkitehtuuri sekä teknillinen fysiikka ja matematiikka ovat tarjolla vain Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa. Korkeakoulun kaikkiin tutkinto-ohjelmiin, informaatioverkostoja lukuun ottamatta, pyritään DI- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnan kautta.
Aalto-yliopiston teknilliseen korkeakouluun valittu opiskelija voi lisäksi suorittaa perusaineiden laajan oppimäärän matematiikassa, sovelletussa matematiikassa, fysiikassa ja tietojenkäsittelyssä. Perusaineiden laajaa oppimäärää lukemaan kutsutaan vuosittain 10 % kaikkien DI-hakukohteiden todistusvalinnalla hyväksytyistä opiskelijoista. Myös sisäänpääsyvalinnassa hyvin menestyneillä on mahdollisuus normaalia laajempien opintokokonaisuuksien suorittamiseen.
www.tkk.fi/fi/opiskelemaan, www.aalto.fi
Tampereen teknillinen yliopisto
Tampereen Hervannassa sijaitseva Tampereen teknillinen yliopisto tarjoaa opetusta tuleville arkkitehdeille ja diplomi-insinööreille moderneissa ja jatkuvasti kehittyvissä tiloissa. Perustutkinto-opiskelijoita on noin 10 500 ja jatkotutkintoa opiskelevia noin 2000. Vuosittain opintonsa aloittaa noin 1300 uutta opiskelijaa. Tampereen teknillisessä yliopistossa tutkinnon voi suorittaa kaikkiaan 13 koulutusohjelmassa. Uusin koulutusohjelma on biotekniikka. TTY:llä voi saada matemaattisten aineiden aineenopettajapätevyyden (opetettavat aineet matematiikka, fysiikka, kemia ja tietojenkäsittely) ja samalla valmistua diplomi-insinööriksi. Aineenopettajan koulutus on opintosuunta teknis-luonnontieteellisessä koulutusohjelmassa.
Pedagogiset opinnot suoritetaan naapuriyliopistossa, Tampereen yliopistossa, jossa muutoinkin on hyvät mahdollisuudet täydentää tutkintoaan yliopiston eri oppiaineissa. Opiskelu vierailevana opiskelijana on mahdollista myös muissa Suomen yliopistoissa valtakunnallisen JOO-sopimuksen (joustava opinto-oikeus) myötä. Tampereen teknillisellä yliopistolla on runsaasti yhteistyötä teollisuuden ja yritysten kanssa, mikä takaa myös opiskelijoille hyviä harjoittelu- ja diplomityöpaikkoja sekä työpaikkoja valmistumisen jälkeen.
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) on tekniikan ja talouden yliopisto. LUT:ssa tekniikan opiskelija voi yhdistää tutkintoonsa myös kauppatieteiden opintoja ja tehdä itsestään moniosaajan, jota työnantajat arvostavat. Yhtenäisellä ja viihtyisällä kampusalueella Saimaan rannalla opiskelee yli 5 000 perusopiskelijaa ja noin 500 jatko-opiskelijaa. Diplomi-insinöörin tutkintoon johtaviin koulutuksiin hyväksytään vuosittain Lappeenrantaan noin 800 opiskelijaa seitsemään eri koulutusohjelmaan.
Lappeenrannan teknillinen yliopisto tarjoaa korkeatasoista ja arvostettua koulutusta tekniikan ja kauppatieteiden alueilta. Opintoja on mahdollisuus yhdistää eri tieteenaloilta, käytännön kokemus karttuu tiiviin työelämäyhteistyön ansiosta ja nykyisin lähes välttämättömiin kansainvälisyyshaasteisiin vastataan toimivalla opiskelijavaihto-ohjelmalla.
Yliopiston erityisvahvuuksia on laaja-alainen energiaosaaminen – LUT Energia-yksikkö on Suomen suurin energia-alan yliopistollinen opetus- ja tutkimusyksikkö. Kemiantekniikan panostus erotustekniikkaosaamiseen on tunnettua ja tunnustettua. Virtuaalisuunnittelu sekä hitsaus- ja lasertekniikka tuovat oman lisänsä yliopiston monipuoliseen osaamiseen, Suomen suurimman tuotantotalouden osaston laadukkaan opetuksen lisäksi.
Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta
Oulun yliopistossa on kuusi tiedekuntaa, joissa on yhteensä 50 nykyaikaista koulutusohjelmaa ja pääainetta. Teknillinen tiedekunta on yliopiston suurin tiedekunta. Tiedekunnassa voi suorittaa tekniikan kandidaatin, diplomi-insinöörin ja arkkitehdin tutkinnon. Oulun seudun menestys huipputekniikan alalla perustuu teknillisen tiedekunnan antamaan opetukseen ja tutkimukseen. Leimallista on tiivis yhteistyö alueen muiden toimijoiden, erityisesti yritysten kanssa.
Opiskelijoita teknillisessä tiedekunnassa on 4 400. Koulutusohjelmia on 8. Uusia opiskelijoita hyväksytään vuosittain n. 530. Teknillinen tiedekunta Oulun yliopistossa on useimmista muista tekniikan alan yksiköistä poiketen osa monialaista yliopistoa. Tiedekunnat sijaitsevat lääketieteellistä tiedekuntaa lukuun ottamatta samalla kampuksella. Jos opiskelija haluaa liittää opintoihinsa muutakin kuin tekniikkaa, se onnistuu Oulussa luontevasti.
www.ttk.oulu.fi/opiskelijavalinta
Åbo Akademi
Åbo Akademi sijaitsee maamme
vanhimman kaupungin keskustassa, aivan Turun tuomiokirkon
kupeessa. Åbo Akademi perustettiin vuonna 1918 ja diplomi-insinöörikoulutus alkoi vuonna 1920,
joten sillä on
pitkä perinne ja kokemus diplomi-insinöörien koulutuksessa.
Yliopistolla on kaksi DI-hakukohdetta, kemiantekniikka
ja tietotekniikka. Hakukohteet ovat laaja-alaisia tarjoten monia
valinnanmahdollisuuksia, mm. prosessikemiaa, puunjalostusta,
prosessien systeemitekniikkaa, modernia informaatioteknologiaa
ja teollisuustaloutta. Tekniikassa on
n. 650 perusopiskelijaa ja 130 jatko-opiskelijaa.
Vuosittainen sisäänotto on n. 100 opiskelijaa. Tutkijakoulutus
on erityisen vilkasta: n. 15–20% vuosikurssin
opiskelijoista suorittaa tohtorin tutkinnon.
Åbo Akademi on maamme ruotsinkielinen yliopisto, jolla on erinomaiset paikalliset ja pohjoismaiset yhteydet. Åbo Akademi haluaa olla yksilöllinen huippuyliopisto, jolle ovat luonteenomaista opiskelijoiden ja opettajien läheiset suhteet. Turussa suositaan poikkitieteellisiä opintoja.
Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on monialaisen yliopiston kuudesta tiedekunnasta toiseksi suurin. Opiskelijoita tiedekunnassa on noin 4 000 ja uusia opiskelijoita hyväksytään vuosittain yli 500 neljääntoista eri koulutusohjelmaan. Diplomi-insinöörin tutkintoon johtavia koulutusohjelmia ovat biotekniikan sekä tietotekniikan, elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelmat.
Tietotekniikan, elektroniikan ja tietoliikennetekniikan koulutusohjelmassa opiskelija valitsee itselleen suunnaksi jonkin seuraavista: tietokonejärjestelmät, tietotekniikka, tietoliikennetekniikka tai mikroelektroniikka. Suuntien sisällä opiskelijalla on valittavanaan useita pääaineita. Syventävä koulutus annetaan yhteistyössä Turun yliopiston, Turun kauppakorkeakoulun ja Åbo Akademin kesken. Lisätietoja koulutustarjonnasta löytyy Informaatioteknologian laitoksen sivulta www.it.utu.fi.
Biotekniikan opetusta on Turun yliopistossa annettu 1980-
luvun loppupuolelta lähtien. Vuonna 2007 käynnistynyt
biotekniikan DI-koulutus on molekyylitason biotekniikkaan
ja siihen liittyviin prosesseihin keskittyvä koulutusohjelma,
joka on ainoalaatuinen Suomessa. Pääaineena on biotekniikka.
Ennen pääaineen opintoja opiskelija suorittaa pääaineen
opintoja tukevia kemian, fysiikan ja matematiikan
opintoja. Osa opinnoista suoritetaan Åbo Akademissa.
Vaasan yliopiston teknillinen tiedekunta
Lähellä kaupungin keskustaa sijaitsevassa Vaasan yliopistossa on kolme tiedekuntaa ja lähes 5 000 opiskelijaa. Suomenkielinen yliopisto sijaitsee yhdellä kampusalueella meren rannalla. Yli 1 100 opiskelijan laajuisessa teknillisessä tiedekunnassa voi suorittaa tekniikan ja kauppatieteiden tutkintoja. Vuosittainen sisäänotto tiedekuntaan on yli 120 opiskelijaa. Diplomi-insinöörikoulutuksessa on kaksi hakukohdetta: sähkö- ja energiatekniikan koulutusohjelmassa voi suuntautua sähkö- tai automaatiotekniikkaan ja tietotekniikan koulutusohjelmassa voi suuntautua ohjelmistotekniikkaan tai tietoliikennetekniikkaan.
Vaasan yliopistossa tekniikan opintoihin voi yhdistää kauppatieteitä,
kieliä, viestintää ja hallinto-osaamista. Monipuolisiin
sivuainemahdollisuuksiin kuuluvat tekniikan lisäksi
mm. tuotantotalous, johtaminen, markkinointi ja viestintä.
Osaamista voi vahvistaa myös suorittamalla osan opinnoista
ulkomailla. Tekniikan opintoja tukevat modernit laboratoriot.
Vaasan vahvuutena on valtakunnallinen energiatekniikan
osaamiskeskus. Alan kansainvälinen teollisuus tarjoaa
monipuolisia harjoittelu- ja työmahdollisuuksia, esimerkiksi
Vaasan yliopiston tekniikan opiskelijana olet mukana Takuuteekkarit
teollisuuteen-hankkeessa, joka takaa sinulle kesäharjoittelupaikan
heti opintojen alussa.
Viim. päivitetty 08.03.2010

